Korona-tiedote

17.03.2020

Tilanne koronaviruksen kohdalla on muuttunut erittäin nopeasti viimeisten päivien aikana ja useat maat ovat kertoneet rajojensa sulkemisesta.

Toistaiseksi tämä koskee etupäässä henkilöiden liikkumista ja tavaraliikenteen kulku jatkuu edelleen viranomaisten asettamien varotoimenpiteiden puitteissa. Myös Suomen hallitus on ryhtynyt ennenäkemättömiin toimenpiteisiin turvatakseen kansalaistensa terveyden.

 

Tammiholma Oy kantaa tilanteessa myös oman vastuunsa ja olemme yrityksenä päättäneet keskeyttää asiakaskäyntimme toistaiseksi. Tavaraliikenteeseen tämä valitettava tilanne ei aiheuta katkoksia, vaan toimitukset varastostamme jatkuvat toistaiseksi entisellään.

 

Tammiholma palvelee asiakkaitaan nyt ja jatkossakin. Tutut edustajat vastaavat puheluihin ja sähköposteihin, asiakaspalvelumme toimii normaalisti.

 

Tehdään kaikki parhaamme, jotta pääsisimme tämän poikkeuksellisen tilanteen yli mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea terveinä.